Ensimmäisen vuosisadan loppuvuosina seurakunnan pääpaino oli jo siirtynyt pakanakristittyjen puolelle. Jerusalemin emäseurakunnan kanssa oli monenlaista aasinhännän vetoa. Joskus etäisyyttä ja itsenäisyyttä haettiin puhumalla juutalaisista vähemmän mairittelevaan sävyyn. Johannes kirjoittaa juutalaiskristitylle vähemmistölle, joka on altavastaajan osassa sekä suhteessa juutalaisiin että pakanakristittyihin. Siksi tekstissä on niin paljon juutalaisiin vetoavaa vanhan testamentin retoriikkaa, samalla kun siinä on juutalaisia syyllistävää ankaruutta.
Jerusalemin hävityksen jälkeen juutalaiset alkoivat suhtautua kristittyihin entistä torjuvammin. Tämäkin on voinut vaikuttaa Johanneksen tapaan käsitellä Juudaksen roolia.[1] Juudas on myöhemminkin täysin epäoikeutetusti pantu edustamaan koko juutalaisuutta, ikään kuin henkilöittämään juutalaisuuden olemusta.
Evankeliumeista viimeinen on kerronnallisesti kaunein, teologisesti ja filosofisesti rikkain, eikä missään muualla ole niin perusteellista kuvausta Jeesuksen rakkausopetuksesta. Siitä tulikin evankeliumeista kaikkein suosituin.
Kaiken kauniin keskellä Johannes kuitenkin varaa erityisen synkän roolin Juudakselle. Hänen tarinansa on vuosien saatossa paisunut melkein kolminkertaiseksi pituudeltaan.[2] Samalla Juudaksen hahmo mustuu
Kättelyssä Saatana
Johanneksen Juudakseen ei vain mennyt Saatana kesken kaiken. Hän oli Saatana alusta lähtien.
Jeesus tiesi näet alusta alkaen… kuka hänet kavaltaisi.[3]
Jeesus sanoi heille: ”Itsehän minä teidät valitsin, kaikki kaksitoista. Silti yksi teistä on Saatana (diabolos).”
Jeesus ei ole missään aiemmassa evankeliumissa edes epäsuorasti kutsunut Juudasta Saatanaksi. Koska Jeesus ei tässäkään suoraan nimeä Juudasta, Johanneksen täytyy varmistaa, että lukija tietää kenestä Jeesus puhuu:
Hän tarkoitti Juudasta, Simon Iskariotin poikaa. Tämä oli kavaltava Jeesuksen, vaikka oli yksi noista kahdestatoista.[4]
Johanneksen mukaan on turha kysyä eikö Jeesus tiennyt kenet kutsui. Jeesushan tiesi kaiken etukäteen. Mutta miksi hän sitten kutsui Saatan lähipiiriinsä ja antoi hänen olla rauhassa yli kolme vuotta? Mihin tehtävään Jeesus oikein valitsi Juudaksen?
Voihan se olla että Juudas oli toivoton tapaus ihan alusta lähtien. Ehkä hän oli valtojen ja voimien mielistelyssä kadottanut järkensä ja sydämensä jo aikoja sitten. Jeesus vain oli vastoin kaikkia todennäköisyyksiä antanut viimeisen mahdollisuuden miehelle, joka pohjimmiltaan aina tulisi ohjautumaan enemmistön intohimojen mukaan. Ehkä Juudas todellakin oli sinetöinyt kohtalonsa myymällä sielunsa Saatanalle jo kauan ennen kuin tapasi Jeesuksen. Ehkä hän oikeasti tuli opetuslasten joukkoon vain vaaniakseen tilaisuuttaan kokonaista kolme vuotta.
Sellainen ei vain minusta kuulosta uskottavalta.
Ahne varas
Muiden evankeliumien kertomukset Juudaksesta alkavat vasta pääsiäisenä.
Johannes kuitenkin pohjustaa pääkertomusta antamalla Juudakselle tärkeän roolin tarinassa, jonka kaikki muutkin kertovat, mutta mainitsematta Juudasta lainkaan.[5]
Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.
Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin:
Ennen kuin antaa Juudakselle puheenvuoron, Johannes muistuttaa jo kolmannen kerran, että Juudaksesta on tulossa kavaltaja. Näin hän yliohjaa lukijan tapaa tulkita Juudaksen kommenttia. (Tosin minäkin saatan yliohjata omien lukijoideni tapaa lukea Johannesta.)
”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.”
Juudas vain ilmaisi omaksuneensa Jeesukselta oppimansa köyhistä huolehtimisen. Jotta kukaan ei varmasti erehtyisi tämän perusteella uskomaan Juudaksesta mitään hyvää, Johannes kiirehtii selittämään Juudaksen motiiveja:
Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan.
Johannes puhui Juudaksen jatkuvasti kavaltaneen rahaa opetuslasten yhteisestä pussista. Jatkuvasti keskenään kilpailevat opetuslapset olisivat varmasti nostaneet rajun kenttäoikeudenkäynnin pienimmästäkin pihistyksestä. Sitä asiaa ei olisi käsitelty suljetuin ovin. Hänen uransa kassanhoitajana olisi loppunut siihen.
Markuksen mukaan ”jotkut” läsnäolijoista valittivat kalliin voiteen väärinkäytöstä. Matteuksen mukaan valitus tuli kaikilta opetuslapsilta.[6] Vain Johannes näyttää tietävän, että se tuli yksin Juudakselta.
On aika ironista, että Johanneksen kuvatessa Jeesuksen matkaa kaikkien syntipukiksi, hän itse näyttää tekevän Juudaksesta opetuslasten syntipukkia. Johannes näyttää panevan kaikkien opetuslasten synnin yksinomaan Juudaksen kannettavaksi.
Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.”
Tämän kertomuksen pohjalta monet olettavat Juudaksen kohtalokkaan päätöksen syntyneen nimenomaan tässä tilanteessa ja näiden moitteiden jälkeen.
Moninkertaisesti riivattu
Johannes ei sellaisia syitä pohdi. Hänellä näyttää olevan selkeä tieto siitä, keneltä Juudas oli ajatuksensa saanut:
He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen.[7]
Johanneksen kuvaus viimeisestä illasta poikkeaa yhdeltä olennaiselta osaltaan muiden evankelistojen kuvauksista. Siitä puutuu kokonaan Jeesuksen heittämien väitteiden luoma pitkitetty piinaava epävarmuus ja itse-epäily kaikissa opetuslapsissa.[8]
Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki.” Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita.[9]
Muissa evankeliumeissa Jeesus jättää kaikki opetuslapset tutkiskelemaan motiiviensa puhtautta. Johanneksen Jeesus pitää kaikkia, paitsi yhtä heistä, puhtaana. Toki hekin saivat hetken aikaa mahdollisuuden arvuutella, kuka heistä ei olisi puhdas.
’Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.’
Sananmukaisesti käännettynä: ”nostanut kantapäänsä minua vastaan.” Jokainen Lähi-idässä käynyt tietää, että jalkapohjan nostaminen toista vastaan on mahdollisimman loukkaava halveksunnan ilmaisu. Tämän rumemmin Juudaksen käytöstä ja motivaatioita on vaikea kuvailla. Jalat, jotka Jeesus on juuri pessyt nousevat halveksivaan ja alentavaan eleeseen häntä vastaan.[10]
Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen.
Jeesus ei ole aiemmin käyttänyt tällaista tapaa argumentoida. Vakuutteleeko Jeesus todellakin viimeisellä aterialla olevansa jotain erityistä, koska kykenee ennustamaan, että yksi heistä antaa hänet vihollisen haltuun? Missään muualla Jeesus ei ole alleviivannut uskottavuuttaan vetoamalla kykyynsä ennustaa tulevaisuutta. Sellainen ei ylipäänsä kuulunut hänen tapoihinsa.
Muissa evankeliumeissa Jeesus ennustaa tulevansa ilmiannetuksi saadakseen kaikki tutkiskelemaan omaa sydäntään, ei alleviivatakseen omaa kykyään ennustaa.
Näin Jeesus puhui. Järkyttyneenä hän sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: yksi teistä kavaltaa minut.” Opetuslapset katsoivat toisiaan ymmällään, tietämättä, ketä hän tarkoitti.
Yksi opetuslapsista, se joka oli Jeesukselle rakkain, oli aterialla hänen vieressään.[11]
Johannes ilmeisesti tarkoittaa itseään puhuessaan Jeesuksen rakkaimmasta opetuslapsesta. Kun Jeesus puhuu yhdestä heistä kavaltajana, Johannes puhuu itsestään Jeesuksen rakkaimpana opetuslapsena. Eli ainakin hän oli kaikkien epäilyjen ulkopuolella.
Pietari ei kuitenkaan ollut yhtä vakuuttunut viattomuudestaan:
Simon Pietari nyökkäsi hänelle, että hän kysyisi Jeesukselta, ketä tämä tarkoitti. Opetuslapsi nojautui taaksepäin, Jeesuksen rintaa vasten, ja kysyi: ”Herra, kuka se on?” (Joh 13:24-25)
Aiemmissa kertomuksissa Jeesus oli antanut kysymyksen kavaltajan henkilöllisyydestä jäädä kaikkien opetuslasten ylle. Johanneksen Jeesus pelastaa heidät itsetutkiskelulta saman tien. Hän lupaa ikään kuin pantomiimilla vastata heidän kysymykseensä.
Jeesus vastasi: ”Se, jolle annan tämän leivänpalan.”
Mitä opetuslapset tällä tiedolla tekisivät? Mitä hyötyä heillä siitä olisi? Sekö ainoastaan ettei kenenkään tarvitsisi epäillä itseään?
Yrittikö Jeesus vielä viime hetkellä vaikuttaa Juudaksen päätökseen?
Sitten hän kastoi palan ja antoi sen Juudakselle, Simon Iskariotin pojalle.
Juudas ei yrittänyt väistellä eikä selitellä, vaan ottaa vastaan hänelle ojennetun palan leipää.
Kokiko hän Jeesuksen eleen rakkaudellisena vai uhkaavana? Pelästyikö hän paljastetuksi tulemistaan? Häkeltyikö hän Jeesuksen sanoista? Katsoiko hän Jeesusta silmiin, vai kääntyikö hänen katseensa maahan?
Silloin, heti kun Juudas oli sen saanut, Saatana meni häneen.
Johanneksen tapa korostaa Saatanan roolia ylittää jo liioittelunkin rajat. Alkuesittelyssä Juudas jo oli Saatana. Sitten Saatana syöttää hänelle suunnitelman ja nyt Saatana meni mieheen, joka jo oli Saatana. Oliko Juudaksesta itsestään enää mitään jäljellä? Jos ei ollut, niin miksi Johanneksen pitää puhua hänestä niin paljon?
Pietaria Jeesus oli nuhdellut, kun tämä oli joutumassa saatanallisten ajatusten valtaan. Juudasta hän suorastaan hoputtaa toteuttamaan aikeensa.
Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä aiot, tee se pian!”
Klassenin mukaan Jeesus tässä vain ilmaisi rakkauttaan Juudakseen, samalla kun hän velvoitti tätä suorittamaan tiettyä tehtävää. Juudaksen piti viedä loppuun Jeesuksen teettämä tilaustyö. Klassen vetoaa juutalaiseen tapaan, jonka mukaan vieras oli sidottu isännän tahtoon ja kohtaloon niiden kolmen päivän ajan, jolloin leivän suola vielä tuntui hänen suussaan. Hänelle Juudas on loppuun asti Jeesuksen nöyrä palvelija.[12] Klassenin muuten vakuuttava yritys rehabilitoida Juudas, ja nähdä tämä mahdollisimman myönteisessä valossa, ylittää minusta tässä reippaasti uskottavuuden rajat. Mutta niin tekee myös Johanneksen yritys demonisoida Juudas.
Kukaan aterialla olevista ei ymmärtänyt, miksi Jeesus sanoi hänelle näin. Koska Juudaksella oli hallussaan yhteinen kukkaro, jotkut luulivat, että Jeesus oli käskenyt hänen ostaa jotakin juhlaa varten tai antaa almuja köyhille.
Kaikkein kummallisinta tässä kuvauksessa oli se, ettei kukaan näytä ymmärtävän tätä paljastusta alkuunkaan. He olivat esittäneet Jeesukselle suoran kysymyksen ja Jeesus vastasi yksinkertaisella pantomiimilla. Silti kukaan ei näytä nähneen tai kuulleen yhtään mitään. Kukaan ei osoittanut Juudasta sanoen: ”Minä tiesin sen koko ajan. Tietenkin se on hän” Opetuslapset luulevat Juudaksen vain lähteneen kulmakioskille ostoksille. Kukaan ei hätäile edes yhteisen kukkaron perään, vaikka Johannes oli aiemmin kertonut, että Juudas oli käyttänyt sitä kuin omaansa.
Paikalla olevien opetuslasten suhteen tilanne jää täysin auki.
Syötyään leivänpalan Juudas lähti heti ulos. Oli yö.
Viimeinen toteamus on symbolinen. Olivathan he vasta illallista syömässä. Johannekselle yö alkoi heti Jeesuksen vaikutuspiirin ulkopuolella. Siihen yöhön Juudas lähti,[13] eikä Johannes kerro minkälaisiin tunnelmiin muut jäivät. Ehkä tärkein oli jo saavutettu. Juudas oli todettu syylliseksi, muut syyttömiksi ja hänet itsensä erityisen rakkaaksi.
Vai luenko minä nyt Johannesta liian skeptisesti?
Kadotuksen lapsi
Sen jälkeen Johannes kuvaa Jeesuksen pitkää opetusjaksoa, jonka lopussa Juudas mainitaan nimettömästi jonkinlaisena pahan kohtalon lapsena.
Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.[14]
Jopa Jeesuksen jäähyväisrukoukseen Johannes saa tilaisuuden mainita Juudaksen kohtalon väistämättömyydestä ja välttämättömyydestä. Edes Jeesus ei voinut Juudasta varjella, koska hänen kadotuksensa oli kirjoituksissa ennustettu.
Mistään ei kuitenkaan löydy sellaista kirjoitusta, joka millään tavalla ennustaisi Juudaksen hukkaan joutumista. Johanneksen tapa tehdä Juudaksesta jo syntymästään kadotuksen lasta, muuttaa hänen mustamaalaamisensa jo teologiseksi parjaamiseksi.
Päinvastoin kuin Markus, Johannes olikin enemmän teologi kuin historioitsija. Juudakseen suhteen hän kuitenkin tuntuu epäonnistuvan kummallakin tasolla.
Mitätöity hylkiö
Johanneksen tapa kuvata Juudaksen roolia pidätyshetkellä on merkillinen yhdistelmä liioittelua ja vähättelyä.
Myös Juudas, hänen kavaltajansa, tunsi paikan, koska Jeesus oli monesti ollut siellä opetuslastensa kanssa. Niinpä Juudas otti mukaansa sotilasosaston sekä ylipapeilta ja fariseuksilta saamiaan miehiä, ja he menivät puutarhaan lyhdyt, soihdut ja aseet käsissään.[15]
Muiden kuvaama oppaan rooli näytti tässä jo kokonaisen sotilasosaston päällikön tehtävältä. Johannes kuvasi Juudasta koko operaation johtajana, eikä vain yöpymispaikan paljastajana.
Jeesus tiesi kaiken, mikä häntä odotti. Hän meni miehiä vastaan ja kysyi:
”Ketä te etsitte?”
”Jeesusta, sitä nasaretilaista”, vastasivat miehet.
Jeesus sanoi: ”Minä se olen.”
Miesten joukossa oli myös Juudas, Jeesuksen kavaltaja.
Luukas oli kuvannut Jeesusta torjumassa Juudaksen suudelmaa. Johannes ei kerro minkäänlaisesta kontaktista Juudaksen ja Jeesuksen välillä. Hän on jo niin perusteellisesti demonisoinut Juudaksen, että pelkkä ajatus Jeesuksesta vastaanottamassa Juudaksen suudelmaa, saisi mestarin näyttämään teeskentelijältä.
Vangitsijoiden tullessa Juudas näytti koko operaation johtajalta, mutta perillä Johannes etäännytti Juudaksen muiden miesten joukkoon, mitättömäksi osaksi massaa. Vaikka Juudas kulki ison joukon kärjessä, Jeesus ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota.
Tähän julkisesti nöyryyttävään mitätöintiin Johannes päätti Juudaksen roolin. Kuoleman suudelmaa ei ollut. Oli vain nöyryyttävästi ohitettu kavaltaja.
Johanneksen Jeesus ei lopulta tarvinnutkaan Juudasta ilmiantajakseen. Hän ilmiantoi itse itsensä.
Jeesus kysyi uudelleen: ”Ketä te etsitte?”
He vastasivat: ”Jeesus Nasaretilaista.”
Jeesus sanoi heille:
”Johan minä sanoin, että se olen minä. Jos te minua etsitte, antakaa näiden toisten mennä.”
Jeesus käytti saamaansa vastausta opetuslasten suojelemiseen. Hän pyysi heille kunniallista perääntymismahdollisuutta. Muut evankeliumit kertoivat opetuslasten juosseen karkuun. Johannes puhdisti heidän mainettaan vähän kauniimmalla versiolla.
Johanneksen kertomuksen valmistuttua, oli kulunut noin 70 vuotta siinä kuvatun viikonlopun tapahtumista. Hän ei kuvannut muiden opetuslasten osuutta niin nolossa valossa kuin muut evankelistat, mutta Juudaksen maine ei tästä enää huonommaksi voinut muuttua. Viimeinenkin yritys ymmärtää Juudasta, tai kuvata hänet edes muiden kaltaisena, oli jäänyt uskonnollisen kilpailun jalkoihin. Jäljelle jäi vain poikkeuksellisen ahne varas ja härski valehtelija, jonka kohtalo oli alusta lähtien joutua Saatanan ruumiillistumaksi. Sellaisena hän täytti mitättömän, mutta jostain syystä välttämättömän, tehtävänsä Jeesuksen petturina.
Olivatko Luukas ja Johannes vihdoinkin paljastaneet syvimmän totuuden Juudaksesta, vai kiillottivatko he muiden opetuslasten mainetta syntipukin kustannuksella?
[1] Klassen W. Judas. s. 154, 155.
[2] Markus tarvitsi Juudaksen mitättömän roolin kuvaamiseen 169 sanaa. Pari- kolmekymmentä vuotta myöhemmin Johannes käyttää 489 sanaa kuvatakseen kuinka motiiveiltaan viheliäinen ja olemukseltaan saatanallinen Juudas oli ollut aivan alusta asti.
[3] Joh 6:64
[4] Joh 6:70,71.
[5] Joh 12:1-8.
[6] Mark 14:4. Matt 26:8.
[7] Joh 13:2.
[8] Katso aiempaa otsikkoani Kavaltajien pöydässä
[9] Joh 13:10, 11.
[10] Orchard Helen C. Courting Betrayal. s.171-178.
[11] Joh 13:21-23.
[12] Klassen W. Judas. s. 109.
[13] Walsh. Richard. Gospel Judases. Interpreters at Play in Mythic Fields. Postcript 2.1.06. s. 42.
[14] Joh 17:12.
[15] Joh 18:2-8.
